lauantai 3. maaliskuuta 2018

MIKSI MIEHILLÄ ON NIIN PALJON VALTAA?



Joskus sitä on älyllisesti laiska. Kuvittelee jonkin asian itsestäänselvyydeksi, eikä viitsi pohtia sitä lainkaan. Esimerkiksi minä olen aina luullut, että miesten keskimäärin suurempi fyysinen voima selittäisi sen, miksi lähes aina ja kaikkialla valta on ollut miehillä. Hararin kirja Sapiens - ihmisen lyhyt historia (sivut 174-182) herätteli minut tästä unesta. 

Miesten keskimääräinen lihasvoima ei voi olla ainakaan ainoa selitys: Jos valtaan pääsisi lihasvoimalla, valta ei olisi 60 -vuotiailla vaan 20 -vuotiailla miehillä. Monissa yhteiskunnissa ruumillista työtä tekevät ja fyysisesti vahvat ovat olleet selvästi alistettuja. 

Toisen selityksen mukaan miehet ovat aggressiivisempia. Miehet harjoittelevat sotataitoja ja hyödyntävät niitä myös rauhan aikana saadakseen valtaa. Taaskaan empiiriset havainnot eivät täysin sovi yhteen teorian kanssa. Tyypillisesti ylemmät upseerit eivät ole ylenneet ansioidensa perusteella, pikemmin syntyperänsä. Parhaat sotilaat eivät automaattisesti kaappaa valtaa, eivätkä varsinkaan pysty pitämään sitä. Sotilaallisesti taitava Caesar ei ollut yhtä menestyksekäs eikä pitkäaikainen keisari kuin sotilaana heikompi mutta poliitikkona taitavampi Augustus. 

Kolmannen teorian mukaan evoluutio on muovannut miehistä kilpailevia ja naisista hoivaavia. Ajatus kulkee hieman pelkistäen niin, että muiden miesten kanssa kilpaileva, voittoisa mies on alfa-uros: hän lisääntyy monen naisen kanssa ja siirtää geeninsä ja kilpailutaipumuksensa jälkeläisilleen. Sen sijaan miehen kanssa kilpaileva nainen tulee miehensä hylkäämäksi ja joutuu kasvattamaan lapsensa yksin - siten hänen geeniensä välittymisen todennäköisyys vähenee. Tämä teoria ei kuitenkaan selitä sitä, mikseivät naiset liittoudu keskenään kuten esimerkiksi elefanttinaaraat tai bonobo naaraat tekevät. 

Taitaa siis olla niin, ettei meillä ole ensimmäistäkään hyvää selitystä ilmiölle, jota ainakin minä olin erehtynyt pitämään itsestäänselvyytenä. 

Tyytymättömyys vallitseviin selityksiin on kuitenkin hyvä asia. Keskiajan ihminen oli aivan liian tyytyväinen uskonnollisiin selityksiin maailmasta. Vasta sen myöntäminen, ettemme oikeasti tiedä, avasi polun saada asioista oikeasti selvää. 

Nykyään ainakin yhteiskuntatieteissä on paljon asioita, joita emme oikeasti tiedä. Uusimmat tutkimustulokset ovat usein vain uusimpia arvauksia. Tämän myöntäminen auttaa eteen päin. Tietämättömyytensä myöntäminen on ilma, jota tiede hengittää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti