Noora Mattila kertoo kirjassaan Heränneet amerikkalaisesta anopistaan Susanista, joka uskoo salaliittoteorioihin eikä hyväksy rokotuksia. Susan ei ole tyhmä tai itsekäs. Silti Mattilan selkeästi esittelemät, johtavilla asiantuntijoilla tarkistetut faktat eivät tee minkäänlaista vaikutusta anoppiin. Miksi?
Yksi syy on Susanin avainkokemus, jopa trauma: 28-vuotiaana hän koki kesän, jolloin San Franciscon alueella helikopterit levittivät viikottain kaikkialle hyönteismyrkkyä nimeltä malation. Laajojen myrkytysten avulla pyrittiin eroon hedelmäkärpäsestä, joka oli tuhoamassa alueen hedelmäpuut, ja samalla tuottoisan ja työllistävän elinkeinon. Viranomaiset olivat vakuuttuneita aineen turvallisuudesta. Paikalliset kuitenkin pelkäsivät sen aiheuttavan syöpää ja sikiövaurioita. Susan alkoi saada migreeni-kohtauksia ja hän uskoi ne melationin syyksi. Hän väitti myös löytäneensä tutkimuksia malationin vaarallisuudesta.
Noora Mattila yritti turhaan löytää kyseisiä tutkimuksia. Päinvastoin, erittäin laajoissa tutkimuksissa malationin ei ole todettu aiheuttavan merkittäviä terveyshaittoja – juuri siitä syystä aidosti haitallinen DDT -myrkky korvattiin malationilla. Tosin asiantuntijoiden mukaan minkä tahansa kemiallisen aineen haitallisuus riippuu annoksen määrästä. Lisäksi äärimmäisen harvinaisia, yksilöllisiä reaktioita ei koskaan voi täysin varmasti sulkea pois. Valtavirtatieteen näkökulmasta on kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että Susanin migreeni aiheutuisi malationista.
Kirjoittaja on anoppinsa kanssa eri mieltä paitsi rokotteista myös malation hyönteismyrkystä. Kumpikaan ei ole kemisti tai biologi, eikä pysty aidosti arvioimaan alan tutkimusten pätevyyttä tai erilaisten riskien todennäköisyyttä: tiede on kehittynyt niin pitkälle, että harva pystyy ymmärtämään edes kaikkia oman alansa tutkimuksia. Käytännössä mielipide-erot syntyvät siitä, kehen kukakin luottaa. Noora Mattila luottaa tieteen valtavirtaan, esimerkiksi Suomen THL:än asiantuntijoihin. Anoppi Susan taas uskoo valtavirtatutkijoiden olevan rahan ja maineen korruptoimia, sen sijaan hän uskoo yksittäisiin, vaihtoehtoisia näkemyksiä esittäviin lääkäreihin, luontaisparantajiin jne. Hän uskoo näitä vainottavan, koska he puhuvat totta. Kun faktat ylittävät ymmärryksemme, ratkaisevaksi tekijäksi jääkin juuri tuo - keneen kukakin uskoo.
Noora Mattila myöntää anopillaan olevan perusteita auktoriteetti- ja lääketiedekammolleen. Virallinen yhteiskunta ja myös lääketiede on jäänyt kiinni aidoista moraalittomuuksista. Esimerkkinä Mattila mainitsee esimerkiksi Tuskegeessä (50-60-luvulla?) tehdyt kokeet, joissa tutkijat rekrytoivat mustia miehiä tieteelliseen kokeeseen kertomatta, mitä tutkimus koski: tutkittavilla oli kuppa ja puolet heistä jätettiin hoitamatta, puolet hoidettiin. Näin saatiin kyllä luotettavaa tietoa kupan vaikutuksista, mutta koe oli järkyttävän moraaliton. Vastaavia esimerkkejä on valitettavan paljon, varsinkin menneiltä ajoilta.
Nuorena opettajana katsoin tehtäväkseni kannustaa opiskelijoita nimenomaan itsenäiseen ajatteluun, irti auktoriteettiuskosta. Minusta on tullut tässä suhteessa paljon epävarmempi. Esimerkiksi tuo anoppi Susan on selvästi itsenäinen ajattelija, joka osaa kyseenalaistaa auktoriteetit. Kriittisyys on kuitenkin valikoivaa – hän ei tarkastele itselleen mieluisten väitteiden perusteluja ollenkaan kriittisesti.
Itse uskon, että tieteen auktoriteetkin ovat alttiita virheille – vahingoille, huolimattomuudelle, pätemiselle, koulukuntauskollisuudelle, rahalle ja jopa korruptiolle. Kaikki moraalittomuus ei ole jäänyt 1900 -luvulle. Luotan kuitenkin siihen, että tieteessä näitä virheitä korjataan, olkoonkin, että tieteen itseäänkorjaavuus vaatii toisinaan vuosia tai vuosikymmeniäkin. Eroan anoppi Susanista siinä, että luottamukseni meidän tavisten kykyyn arvioida tietoa on hyvin alhainen.
Perustelujani:
· havainnot valikoituvat. Esimerkiksi rokotekriitikko kiinnittää suhteettoman paljon huomiota rokotteiden harvinaisiin haittoihin ja laiminlyö rokotteiden hyödyt.
· motivoitu päättely. Vahvat mielipiteet vaikuttavat siihen, miten faktoja tulkitsee. Susanin maailmassa alhaiset kuolleisuusluvut rokotettujen joukossa eivät kerro rokotteiden tehosta vaan koronan vaarattomuudesta. Vastaavasti suuret kuolleisuusluvut rokottamattomien joukossa johtuvat Susanin maailmassa esimerkiksi maaperästä tms. vaikeasti tutkittavasta asiasta.
· omakohtainen kokemus arvotetaan korkeammalle tietoa. Itselle tapahtuneet asiat puhuttelevat ja tuntuvat tärkeiltä, siksi niiden merkitystä yliarvioi. Yksittäistapausten ongelmana on se, että niistä on vaikea luotettavasti päätellä mitään: Susanin migreeni saattoi alkaa malation -ruiskutusten takia tai stressin takia tai jonkin meille tuntemattoman seikan takia, kyse voi olla sattumastakin. Vasta suuresta määrästä havaintoja voidaan alkaa päätellä, kuinka todennäköinen vaikkapa malation -aineen syyllisyys on.
· faktat korvautuvat tarinalla. Faktojen ja lukujen maailma on useimmista hieman tylsä. Sen sijaan janoamme tarinoita ja niitä me osaamme arvioida: onko tarina viihdyttävä vai tylsä. Kykymme arvioida faktoja ja lukuja on heikompi. Siksi puhutteleva tarina voi tuntua uskottavammalta kuin vastaansanomattomimmatkaan mittaukset. Tarinoissa on kuitenkin sama ongelma kuin omakohtaisissa kokemuksissa – ne ovat yksittäistapauksia, joista ei voi luotettavasti päätellä paljon mitään.
· sosiaalinen identiteetti. Meillä on taipumusta uskoa ”hyviksiä” ja epäillä ”pahiksia”. Toisin sanoen oman porukan ihmisiin luotetaan perusteetta ja inhokkiryhmän väitteitä epäillään liikaakin.
· ajattelu korvautuu närkästyksellä ja tunnekuohuilla. Erityisesti some-algoritmit pitävät huolta siitä, että näemme paljon moraalisesti närkästyttäviä juttuja ja jakoja. Sometoimijat haluavat maksimaalisesti näkyvyyttä, ja sitähän saa juuri kuohuttavilla jutuilla. Tunnekuohussa moraali ja tieto menevät sekaisin – toisin sanoen faktat sovitellaan omaan moraaliseen näkemykseen sopiviksi; hyvis ei voi olla väärässä eikä pahis oikeassa, väittää sisäinen moralistimme.
· Vahvistusharha yhdistää kaikkia edellä mainittuja. Kun yritämme todistaa olevamme oikeassa, etsimme todisteita yksipuolisesti. Laiminlyömme vasta-argumentit joko kokonaan tai perehdymme niihin innottomasti.
· ”false balance”, väärät vertaiset: Media suosii toisinaan keskusteluohjelmia, joissa vastakkaisia kantoja edustavat ihmiset väittelevät. Tämä kuulostaa pinnalta katsoen reilulta, mutta ei aina ole sitä. Jos toisella puolella on alan huippututkija ja toisella puolella omia arkipähkäilyjään tehnyt tavis, asetelma antaa arkiajattelijalle kohtuuttoman suuren painoarvon. Moni katsoja saattaa pitää tavista asiantuntijaa pätevämpänä, jos tavis esiintyy itsevarmasti, on sanavalmis, kertoo omakohtaisia ja hauskoja tarinoita. Nekin, jotka arvostavat asiantuntijaa, saattavat alkaa ajatella, että totuus on varmaan puolessa välissä tyyliin: paljonko on 30-20. Asiantuntija: ”edellyttäen että puhumme klassisesta matematiikasta, se on 10”. Kokemusasiantuntija: sydämeni sanoo, että se on 3020. En usko negatiivisuuteen ja miinusmerkkeihin. Tolkun ihminen: jotakin puolessa välissä, mutta lähempänä asiantuntijaa, sanotaan että 30.
Mattilan kirjasta jää mieleeni myös termi ”episteeminen onni ”, jonka ansiosta ihminen ilman omaa ansiotaan päätyy tosiin tai ainakin tieteen valtavirtaa edustaviin ajatuksiin. Jos olen elänyt riittävän luotettavassa yhteiskunnassa, minulla on taipumusta uskoa lääketieteen auktoriteettejä, ainakin useinmiten. Jos olen käynyt yliopiston ja tunnen ihmisiä, jotka tutkivat työkseen, opin väkisinkin, millaisia ovat tutkijan arkisen työn ongelmat ja voitot – silloin en usko ilkeisiin maailmanlaajuisiin salaliittoihin, mutta näen silti tutkijatkin erehtyvinä ihmisinä ja tutkimustulokset pikkuhiljaa kehittyvinä. Toisenlaisessa ympäristössä kasvaneena luultavasti epäilisin tiedettä tai valikoisin uskoni kohteeksi kaikkein populistisimmat tieteilijät. Jossakin ympäristössä kasvaneena saattaisin hurahtaa ihan puhtaaseen foliohattu -kamaan.
Kuulun niihin, jotka ovat naureskelleet foliohattujen hölmöyksille. Noora Mattilan kirjaa lukiessani jouduin korjaamaan asennettani. Hermoille käyvätkin ihmiset ovat ihmisiä, heillä on syynsä, ja minut saattaa erottaa heistä lähinnä hyvä episteeminen onni.
