Helpointa on tunnistaa vanhentuneita stereotypioita, joihin kukaan ei enää usko. Tiedämme varsin hyvin, ettei hiusten väri vaikuta älykkyyteen, joten blondistereotypia on nykyään enää kehno, vanhentunut vitsi. Emme silti ole kaikista stereotypioista vapaita ja ainakin elokuvateollisuus tietää tämän.
Elokuvateollisuudelle voi antaa varovaista kiitosta. Se on ollut romuttamassa joitakin stereotypioita. Koska emme enää ajattele naisten olevan avuttomina huokailevia prinsessoja, elokuviin on alkanut ilmestyä aktiivisia ja vahvoja naisia. Bond- tyttökään ei ole enää uusimmissa Bondeissa pelkkä kaunis koriste, jonka Bond pelastaa, vaan yhä useammin Bondin liittolainen tai kilpailija.
Viihteen ongelma on kuitenkin tämä: se ei pysty tukemaan niitä, jotka eniten apua tarvitsevat. Niinpä elokuvat eivät voineet tukea naisten asemaa silloin, kun naisten sorto hyväksyttiin itsestäänselvyytenä: Jos aktiivisia ja miehille pärjääviä naishahmoja olisi laitettu varhaisiin action elokuviin, yleisö ei olisi hyväksynyt niitä. Ne oltaisiin koettu epäuskottavina tai koomisina. Aikana, jolloin "kaikki tiesivät, että naisen paikka on kotona", Jane ei voinut pelastaa Tarzania krokotiilin hampaista.
Tai Agatha Christie ei voinut (eikä varmaan halunnutkaan) kirjoittaa Poirot`ia ja Hastingsia homoseksuaalisiksi hahmoiksi - yleisö ei olisi hyväksynyt. Nyt kun homoseksuaalien asema on parempi, moinen ratkaisu olisi jo mahdollinen.
Jos viihde ei voi vastustaa voimissaan olevia steretypioita, herää kysymys, millaisten stereotypioiden kimppuun nykyviihteen tekijät eivät voi käydä.
Pohditaan asiaa Bond esimerkin kautta.
Luultavasti Bond -saaga jatkuu Daniel Graigin versioidenkin jälkeen. Millainen uusi Bond EI voisi olla?
Voisiko seuraava Bond olla nainen? Miksei? Onhan Bondin esimieskin ehdittu jo vaihtaa yhdessä vaiheessa naiseksi.
Voisiko Bond olla homoseksuaali? Hieman rajoilla, koska Bond- maailma on aika konservatiivinen, mutta ei täysin mahdoton ajatus. Entä voisiko seuraava Bond olla lihava tai fyysisesti heikko - ei. Yksiselitteisesti ei, koska silloin genre vaihtuisi action elokuvasta parodiaksi tyyliin Johnny English.
Siis toistan. Samalla tavalla kuin 30 -luvun Tarzanelokuvissa nainen ei voi olla sankari, 2000 luvun alkupuolen Bond ei voi olla ylipainoinen tai hintelä. Yleisö ei ota moista Bondia vakavasti.
Taide-elokuvissa ollaan vapaampia stereotypioista, mutta sielläkin yleisön reaktiot rajoittavat. Kuvitellaan, että tehtäisiin ison budjetin suomalaiselokuva Jeesuksesta. Raamatun mukaan Johannes Kastaja paastosi, mutta Jeesus söi ja joi. Tällä perusteella Jeesusta voisi esittää pyöreä Mikko Kivinen, Johannes kastajaa komea Mikko Leppilampi. Hyväksyikö suuri yleisö? Ei. Yleisö epäilisi tarkoituksen olevan pilkata tai tehdä elokuvasta koominen. Komediassa voidaan pääosan esittäjäksi laittaa ylipainoinen ja jättää komistus sivuosaan. Vakavissaan ei moista saa tehdä, ei edes uskonnollisessa elokuvassa.
Media ei luo ulkonäköpainetta tyhjästä, mutta se vahvistaa niitä. Kerta toisensa jälkeen näemme, minkänäköiset henkilöt voivat olla pääosissa, keiden taas kuuluu kuulua sivuosiin tai komedioihin.
Elokuva ei voi kaataa stereotypiaa, joka on voimissaan.
Mutta se millaisia elokuvia meille EI tehdä, paljastaa sen, millaiset stereotypiat voivat turhan hyvin.
Jep, jep - hyvin pohdittu ja perusteltu!
VastaaPoista