perjantai 27. toukokuuta 2016

KULTTUURIEROT

Kysyin eri ihmisiltä, miten he määrittelisivät sanan kulttuuri. Laajin vastaus oli, että "kaikki mitä ihminen tekee". Olin hieman ilkeä ja kysyin, onko hikoileminen kulttuuria.

Kulttuuri on terminä sietämättömän epämääräinen, se venyy ja paukkuu joka suuntaan. Puhumme esimerkiksi suomalaisesta kulttuurista, mutta emme osaa määritellä, mitä se on. Niinpä moderni ja koulutettu suomalainen voi olla maailmankuvaltaan ja arvoiltaan lähempänä modernia ja koulutettua ruotsalaista kuin toista suomalaista. Lisäksi suomalaiseen kulttuuriin mahtuu niin vanhoillislestadiolainen elämäntapa kuin vaikkapa heavyrock kulttuurikin. Yksi ratkaisu olisi pitää suomalaisena kulttuurina suomalaisten ihmisten keskimääräistä maailmankuvaa, elämäntapaa, ruokakulttuuria jne. Ratkaisu ei olisi hyvä. Kun ilmiö on tarpeeksi monimuotoinen ja koko ajan muutoksessa, keskiarvot eivät enää kuvaa sitä juuri lainkaan.

Suomalainen kulttuuri on silti mielekäs termi, koska suomalaisuus on monille tärkeä identiteetin ainesosa. Eli suomalainen kulttuuri voi tarkoittaa asiallisesti ottaen vähän sitä sun tätä, mutta olennaista on, että monet ihmiset määrittelevät itsensä suomalaisiksi ja kokevat yhteenkuuluvuutta muihin suomalaisiin.

Kulttuuri ei sentään tyhjene identiteetin käsitteeseen.

On täysin mielekästä puhua vaikkapa kulttuurieroista. Tuolla käsitteellä kuvataan eroja suurten ihmisryhmien tavoissa tuntea ja ajatella. Psykologit eivät yleensä tutki mitään niin hämärää ja moneen suuntaan sinkoilevaa kuin "suomalainen kulttuuri" tai "länsimainen kulttuuri". Sen sijaan on havaittu, että kulttuurit voidaan jakaa yksilö- ja yhteisökeskeisiin. Yksilökeskeinen kulttuuri korostaa yksilön itsemääräämisoikeutta elämästään ja yksilön hyvinvointia. Yhteisökeskeisessä kulttuurissa tärkeintä taas on yhteisön menestys ja hyvinvointi. Brita Koskiaho (1995) kuvaa eroa havainnollisesti: Yhteisökeskeinen japanilainen esittelee mieluummin työpaikkansa: "Olen toyotalainen". Yksilökeskeinen suomalainen kertoo mieluiten oman työtehtävänsä:"Olen insinööri." Siten kulttuuri vaikuttaa jopa siihen, millaisista asioista ihminen rakentaa minäkäsityksensä perustan ja mitä haluaa itsestään kertoa.

Kulttuuri vaikuttaa myös kasvatusihanteisiin. Yksilökeskeisissä kulttuureissa lapsia kannustetaan itsenäisyyteen. Myös menestys selitetään yksilön ominaisuuksilla. Yhteisökeskeisessä kulttuurissa lapsia kannustetaan sopeutumaan yhteisöönsä ja menestyskin hankitaan yhteisölle. Ero näkyy havainnollisesti ns. vaatimattomuusvalheessa: lapsia pyydetään siivoamaan huone. Sitten paikalle saapuu ulkopuolinen ja hän kysyy, kuka on siivonnut. Yhteisökeskeisen kulttuurin lapset katsovat moraaliseksi velvollisuudekseen valehdella. Olisi röyhkeää kertoa omista hyvistä töistään, yhteisön harmonisuus vaatii vaatimattomuutta. Yksilökeskeisen kulttuurin lapset taas katsovat vähintäänkin oikeudekseen kertoa, että juuri he ovat siivonneet ja ansaitsevat kiitokset.

Yksilö- ja yhteisökeskeinen kultuuri vaikuttavat jopa havaintokehän toimintaan. Koehenkilöille näytettiin kuva, jossa oli yksi iso kala ja muutamia pieniä. Yksilökeskeisen kulttuurin edustajat tutkivat tarkasti isoa kalaa ja muistivat sen yksityiskohtaisesti. Yhteisökeskeisen kulttuurin edustajat taas tutkivat ja muistivat paremmin taustalla olevat kalat. Ero nähtiin myös silmänliikekameralla. Länsimaisten ihmisten silmät liikkuivat enemmän pääkohteessa, kiinalaisten katse kulki enemmän taustassa. Kulttuurierot vaikuttivat siis jo havaitsemisen alkuvaiheissa, monta sadasosasekuntia ennen tietoisia päätöksiä siitä, mitä asioita kuvassa haluaa nähdä.

Kulttuurit ovat koko ajan muutoksessa, eikä esim. kiinalainen tai japanilainen kulttuuri ole enää kaikin osin yhteisökeskeistä, tai suomalainen kulttuuri kaikilta puolin yksilökeskeistä. Jared Diamond (2013) löysi kuitenkin Papua Uusi-Guineasta aika tyylipuhtaan ja kärjekkään esimerkin yhteisökeskeisestä kulttuurista: Eräs sikäläinen bussikuski ajoi pikkupojan yli ja poika kuoli. Kyse oli onnettomuudesta, kuski ei olisi voinut estää sitä. Yhteisöllisessä kulttuurissa valtio on heikko toimija - niinpä sekä kosto että puolustus riippuvat sukujen toiminnasta. Kuolleen pojan sukulaiset halusivat kostaa. He kerääntyivät uhkaavina linja-autovarikolle ja veritöiden vaara oli ilmeinen. Bussikuski lähetettiin heti sukunsa luokse turvaan, kunnes tunteet rauhoittuivat. Lopulta järjestettiin sovintojuhla, jossa kuolleen pojan suvulle maksettiin korvauksia. Koska vika ei ollut bussikuskin, korvaukset oli neuvoteltu pieniksi, symbolisiksi eleiksi. Diamond oli aiemmin ihmetellyt, miten vähän arvoa hänen paikalliset oppaansa antoivat solmimilleen ystävyyssuhteille. Vähitellen hän kuitenkin ymmärsi, että suku on tuossa kulttuurissa paljon ystäviä tärkeämpi asia: henki saattaa riippua sukulaisten halusta puolustaa yksilöä. Toisaalta yksilön oletetaan osallistuvan suvun kostoretkiin. 

Tällaisessa kulttuurissa vaikkapa avioliitto ei ole yksilön yksityisasia. Avioliitto on sukujen liitto, jossa saadaan uusia ihmisiä suvun turvaverkkoon - uusia ihmisiä, jotka voivat järjestää suvun jäsenille työtä, rahoittaa myötäjäisiä, lähteä kostoretkille tai puolustaa kostoretkeläisiä vastaan. Elintason nouseminen ja vahva valtio (tehokas poliisitoimi, sosiaaliturva jne.)  ovat omiaan tekemään kulttuurista yksilökeskeisemmän, koska suuri osa suvun ja heimon tehtävistä siirtyy valtion vastuulle. Hyvässä ja pahassa. 

Suurin osa psykologian tutkimuksista tehdään länsimaissa, yksilökeskeisen kulttuurin parissa. Henrich & co. 2010 kuvaavat ilmiötä sanaleikillä, jonka mukaan psykologit tutkivat vain outoja ihmisiä. Englanniksi weird people, eli:
W niinkuin Western, länsimaalainen
E niinkuin Educated, koulutettu
I niinkuin Industrialized, teollistuneiden maiden asukas
R niinkuin rich, rikas
D niinkuin democratic, demokraattisessa valtiossa asuva.
Tällaisia ihmisiä on maapallon asukkaista vähemmistö. Me olemme siis varsin outoja tapauksia, eikä meidän psykologiamme ole aina sovellettavissa ihmisten enemmistöön.

Psykologit ovat kuitenkin havahtuneet huomaaman tämän. Esimerkiksi älykkyystutkijat ovat huomanneet, että monissa kulttuureissa nopeaa vastaajaa ei pidetä älykkäänä, vaan päinvastoin sitä, joka harkitsee vastaustaan tarkkaan. Kulttuuriset erot älykkyyden käsitteessä ovat vaikuttaneet testien ohjeisiin, ja joskus jopa uusien tehtävätyyppien luomiseen.

Toisenlaisen esimerkin kulttuurisensitiivisyydestä tarjoaa Ramadan Ahmed (2010). Hänen mukaansa perinteisissä egyptiläisperheissä murrosikä ei merkitse itsenäistymistä vanhemmista - moinen ei ole usein taloudellisesti mahdollista eikä kulttuurisesti suotavaa. Sen sijaan murrosikä merkitsee monille egyptiläisnuorille aikaa, jolloin heidän pitää sisäistää kulttuurin sukupuolinormit.

Kulttuurieroista kiinnostuneelle psykologille riittäisi työsarkaa. Meidät oudot ihmiset tunnetaan aika hyvin, alkaisi olla aika tutkia ihmiskunnan enemmistöä. 


1 kommentti:

  1. Väärinkäsitysten välttämiseksi todettakoon, että kyllä psykologit tutkivat muitakin kulttuurieroja kuin tuota yksilö/yhteiskeskeisyyttä. Esimerkiksi kulttuurin hierarkisuus tai demokraattisuus on ahkeran tutkimisen kohteena. Joissakin kulttuureissa ylempiä kunnioitetaan niin paljon, että johtajien tekemiä ilmeisiäkään virheitä ei arvostella ja ylempiä kohdellaan muodollisen kohteliaasti. Meillä Suomessa hierarkisuus on pientä. Omakohtainen huomio: Hierarkisesta kulttuurista saapunut opiskelija kutsui minua ja muita miesopettajia erittäin kunnioittavasti termillä "sir". Muuan suomalainen opiskelija taas ei muistanut nimeäni, ja halutessaan huomioni, hän huusi: "hei tyyppi". Että ei kovin hierarkista meillä.

    VastaaPoista