Luin opiskelijoiden minäkansioita. Olin ilmoittanut, että pisteitä saa sekä oman elämänsä aidosta ja monipuolisesta pohdinnasta, että psykologian termien ja teorioiden soveltamisesta omaan elämäänsä. Hyvin harvat käyttivät psykologian termejä ja heistäkin monet luopuivat termeistä päästessään vauhtiin. Hyvä niin. Olin otettu ja kiitollinen saadessani lukea heidän pohdintojaan.
Jussi Valtosen romaanissa ”He eivät tiedä mitä tekevät” eräs perheterapeutti yrittää riidellä oikeaoppisen rakentavasti. Syntynyt vaikutelma on pöhkö ja epäaito. Tarkoituksella. Käsittääkseni Valtonen kritisoi kummalliseksi käynyttä psykokulttuuria.
Juhani Mattila kuvaa kirjassaan ”Uupunut nainen” sivulla 24 luullakseni samaa ilmiötä toisin päin: ”Hän (potilas) ei pilannut keskustelua psykiatrisilla termeillä eikä ladellut älyllisiä selityksiä kuten jotkut psykokulttuurin omaksuneet yksilöt, joiden irrottaminen opitusta ajatuskuviosta oli usein työn takana. Oli siis yksi vaikeus vähemmän.”
Minä puolestaan olen pilannut monta opetuskeskustelua tuomalla psykologian termit kehiin liian aikaisin. Ihmisten ajatusten virta on katkennut, kun he ovat alkaneet ahtaa kokemuksiaan psykotermeihin.
Onko psykologiasta siis mihinkään?
On. Psykologian kieli on syntynyt tutkimuksia varten. Parhaat termit ovat selkeitä ja mitattavissa. Nuo tutkimukset voivat mullistaa ajatteluamme monella hyvällä tavalla, korjata arkiajattelumme virheitä. Parhaiden psykologian termien viileä analyyttisyys on korvaamattoman arvokasta, kun halutaan tietoa tosiasioista.
Olen siis ihan kohtuullisen ylpeä edustamastani tieteenalasta,
mutta samalla totean painokkaasti – ainakaan minä en käytä psykologian kieltä tunneilmaisuun tai herkkien kokemusten käsittelyyn.
Tunteiden ilmaisuun ei ehkä kannata käyttää viileän analyyttisiä termejä.
Onneksi on runous, musiikki, tarinat, kosketus ja lenkkipolku.
… ja paljon muuta, mistä minä en mitään tiedä.
Olin siis hautajaisissa, enkä kaivannut psykologiaa (tai teologiaa).
Järnefeltin kehtolaulu. Vanha virsi Taalainmaalta. Niihin minä tarrasin.
Jos olisin pystynyt, olisin laulanut ”makeasti oravaisen.”
Soisin sen löytyvän virsikirjasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti