Luin pitkästi aikaa Tove Janssonin kirjaa Taikatalvi. Se on täynnä mainioita oivalluksia, mutta jostakin syystä tällä kertaa hymyilin erityisen leveästi kohtaukselle, jossa touhukas ja hyvää tarkoittava Hemuli yrittää opettaa Muumipeikon hiihtämään. Muumipeikko yrittää kaksi kertaa ja kaatuu molemmilla kerroilla nolosti. Hemuli kannustaa: ”Ei pidä menettää rohkeuttaan…. vielä kerran.”
Lukija on oppinut odottamaan, että kolmas kerta toden sanoo. Muumipeikko sen sijaan ilmoittaa, että ”Minä menen kotiin. Laskekaan niin paljon kuin tahdotte, mutta minä menen kotiin.”
Hiljaa mielessään Muumipeikko vielä pitkänkin ajan päästä kuvittelee onnistuneen ja voittoisan kolmannen laskun. Oikeasti hän kuitenkin menee kaakeliuunin luo, ottaa palan hiiltä ja piirtää sohvan selkään kuvan Hemulista, joka on päällään lumessa.
Tarina tuntui mielettömän raikkaalta. Vastalääkkeeltä otsikoille:5 vinkkiä, miten onnistut laihduttamaan
Asiantuntija neuvoo – näin onnistut työnahaussa.
Näillä 3 vinkillä parisuhteesi kukoistaa.
Menesty yo-kirjoituksissa, kymmenen tärkeää pointtia.
Janssonin lempeässä maailmassa Hemulillakin on ystävänsä ja ihailijansa, mutta useimmille otuksille Hemuli on liikaa. Kirjaa lukiessa aloin miettiä, että mitäpä jos merkittävä osa nuorison (ja aikuistenkin) pahoinvoinnista johtuu yhteiskunnan ”hemulisoitumisesta”, jossa tavoitteet ovat aina itsestäänselvyyksiä ja vain keinoja pohditaan.
Totta kai haluat laihtua, tässä sinulle keinot.Totta kai haluat parisuhteen (turha miettiä minkälaisen),
Voisiko näistä vinkkilistoista pitää vaikka viiden vuoden tauon. Jos siinä ajassa keksisimme, mitä haluamme. Mietitään niitä keinoja sitten vähän myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti