lauantai 18. tammikuuta 2020

Mikä self-help kirjoissa mättää?


Positiivista asennetta, can do -henkeä, 
reippautta ja kiistattoman hyviä tavoitteita, 
niistä on pienet self-help kirjat tehty. 
Ylisanoja, hypetystä ja rasittavaa touhukkuutta, 
myös niistä on pienet self-help kirjat tehty. 

Mutta eikös se kuulu asiaan? 
Mitä pahaa pienessä intomieli -tankkauksessa on? 

Kevin Mitchellin kirja Innate päättyy self-help kirjojen kritiikkiin. Tulilinjalla on kaksi intomielikirjallisuuden rakastamaa termiä - plastisuus ja epigenetiikkaa. Molemmat ovat aitoja tieteellisiä termejä, mutta Mitchellin mukaan niitä käytetään väärin: Ihmisaivot ovat hämmästyttävänkin plastiset, mutta se ei tarkoita, että kaikki olisi mahdollista. Plastisuus ei esimerkiksi yleensä tasaa ihmisten välisiä lahjakkuuseroja, vaan voimistaa niitä: Älykkäästä on hauskaa vaivata päätään ja siksi hän lisää koko ajan etumatkaansa niihin, jotka kokevat älyllisen vaivannäön puuduttavana.  Plastisuudesta heikosti menestyvälle vaahtoava "motivaattori" ei huomioi kuinka hirmuisia ponnistuksia hän on  toiselta vaatimassa. 

Toinen tulilinjalle joutuva, sinänsä pätevä tieteellinen termi on epigenetiikka. Ympäristö voi vaikuttaa siihen, miten geenit ovat päällä tai pois päältä. Ilmiön merkityksellä on silti rajansa - varsinkin aikuisen aivoissa. Geenit vaikuttavat luonteenpiirteisiin ja kyvykkyyteen monen mutkan kautta, vaikuttamalla mm. siihen, miten aivot kehittyvät. Ei ole helppo uskoa, että epigeneettiset muutokset noin vain muuntelisivat aikuisen jo varsin pitkälle kehittyneitä aivoja ainakaan kovin suuressa mittakaavassa. Hermoverkkojen monimutkainen yhteistyö vaatii vakautta. 

Nyökyttelin kovin Mitschellin kirjan loppua lukiessani. En silti ajattele niin, että ihmisen pitäisi aina hyväksyä itsensä sellaisena kuin hän on. Jos joku on kovin holtiton ja itsekäs, niin toivottavasti hän on tyytymätön itseensä ja yrittää muuttua. Samoin jos joku kärsii kovin, niin suon hänelle mielelläni toivon muutoksesta parempaan. 

Mutta self-help kirjojen ajatus, että ihminen jatkuvasti tuunaa itseään,  on rasittava ja epärehellinen. Muutos ei ole läheskään aina mahdollista, se ei kovinkaan usein ole helppoa ja monta kertaa on helkkarin vaikea edes tietää, millaiseksi sitä pitäisi muuttua. Tekemisen meininki on paikassaan ihan hyvä, mutta kovin usein olisi vielä parempi olla tekemättä mitään kovin tavoitteellista. Hengitellä, soitella kitaraa ja hommailla jotakin, jossa ei yritä niin kauheasti muuttaa mitään, ei itseään eikä muita. 



1 kommentti:

  1. Moi Vesa!

    Koitin löytää yhteystietojasi, mutta se osoittautui perin vaikeaksi. Olen vanha oppilaasi, vielä niiltä ajoilta kun aktiivinen blogi oli Psyka Purkauksia (kaapista löytyy vieläkin Mielen Maisemat -kirjasarja)

    Teit opiskeluaikoina vaikutuksen, ja nyt kun eräällä porukalla mietittiin hyvää luennoitsiaa psykologia teemoista, tulit heti mieleen. Jos sinulla on aikaa ja kiinnostusta jonkinlaiseen webinaariin, voitko olla yhteyksissä? Ymmärrän myös, jos aikaa ei löydy.

    Lisätietoa saa kysymällä.
    ______________

    Nyt sitten itse tekstiin: tämä self help buumi mielestäni liittyy valtavaan tiedon määrään jota jokapuolelta tulvii ulos. Ihmisillä tuntuu olevan tarve etsiä nopeita ratkaisuita asioihin, jotka ehkä tarvisivatkin hidasta puntarointia, lähes puolueetonta tarkastelua ja hyväksymistä. Kaikki me toivomme, että on olemassa "cheat code" siihen, että tulemme kokonaisemmiksi tai sovimme meille asetettuun ympäristöön paremmin.

    Plastisuus kai voi olla vaikuttimena siinä, kuka valitsee hyllystä minkäkin self help kirjan? Vinha urheilia saattaa valia "masennus kuriin urheilemalla"-tyyppisen teoksen, missä toinen teoksen joka painottaa pelaamista, joku sisäistä rauhaa ja mietiskelyä. Tämä herättää ajatuksen siitä, että tässä tapauksessa yrittää korjata itseään sen ainoan asian kauta mikä toimii, eikä keskity siihen mikä itselle on hankalaa, koska siitä on vaikea edes lukea... ymmärsinköhän termin edes oikein?

    Näitä oli hauska lukea pitkästä aikaa, ihanaa että tapa on pysynyt yllä!

    Nikkini taisi olla tämä sillon kauan aikaa sitten, joten signeerataan sillä :,D

    Yst. terveisin,
    -lolMustikki

    VastaaPoista