keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Korruption psykologiaa

Muisto: Kouluttaja kehuu, miten afrikkalainen kulttuuri on upean yhteisöllistä. Me länsimaalaiset saamme häneltä tuomion - olemme aivan liian individualistisia. Tauon aikana koetan vakuuttaa kollegoille, etteivät kaikki yhteiskuntatieteilijät ole tuollaisia koohottajia, vakavasti otettavaakin tutkimusta tehdään.

Ei sillä, etteikö afrikkalaisissa kulttuureissa  olisi paljon ihailtavaa. Eikä sillä, etteikö meidän elämäntapamme olisi turhankin yksilökeskeistä. Mutta Afrikassa on paljon ongelmia, ja yhteisökeskeinen kulttuuri on yksi niistä.

David van Reybrouck kuvaa kirjassaan Kongo, historia, s. 564, miten yhteisöllinen ajattelutapa estää ahkeroimisen ja liiketoiminnan: vaikkapa pitkäjänteinen sijoittaminen ei onnistu, kun perhe omii heti pienetkin voitot, mitkä tulevat. Yhteisöllisyys ja solidaarisuus saa kriisiaikoina vaikuttavia muotoja, mutta kun pitäisi jälleenrakentaa ja menestyä, siitä tulee ongelma – jos kieltäydyt jakamasta tienaamiasi varoja, löytyy helposti setiä ja enoja, jotka alkavat syyttää sinua noituudesta (tämä on ilmeisesti Kongossa ihan oikeasti aika yleistä).

Yhteisöllisyys saattaa osaltaan selittää myös korruptiota: ”Kun lännessä korruptiota pidetään vastuuttomana käytöksenä, Kongossa sitä usein pidetään vastuullisena käytöksenä: joka jättää hyödyntämättä kultaisen tilaisuuden ruokkia perhettään, hän se vasta toimiikin vastuuttomasti.” Reybrouck s. 483.

Termi ”kollektiivinen kulttuuri” onkin enemmän kuvaileva kuin selittävä termi. Pitää kiinnostua yksityiskohdista ja kysyä jatkokysymyksiä – miksi kongolainen versio yhteisöllisyydestä edellyttää varojen jakamista, mutta kiinalainen ei (ainakaan samassa määrin)? Entä mitkä tekijät ylipäätään luovat yhteisöllisen tai yksilökeskeisen kulttuurin?

Aloin Kongo-kirjaa lukiessa innostua Hobbesin & co. käsitteestä yhteiskuntasopimus. Ajatuksena on, että valta on sopimus, ei Jumalan asettama sääntö tai sotilaallinen tosiasia. Enemmistö ihmisistä suostuu siihen, että valtio saa verottaa, määräillä, vangita jne. koska muuten vallitsisi kaikkien sota kaikkia vastaan. On vahvojenkin etu välttyä jatkuvalta taistelulta, siksi alistumme valtion vallittaviksi. Meillä Suomessa tilanne on niin vakaa, ettei valtion valta tunnu enää sopimukselta ollenkaan, pikemminkin luonnonlain kaltaiselta tosiasialta. Kongon historiassa yhteiskuntasopimus horjuu koko ajan. Siksi on helpompaa nähdä, että kyse on juuri sopimuksesta. Sopimusnäkökulmasta voi tarkastella myös korruptiota.

Korruptio on Kongossa niin yleistä ja laajaa, että maata on usein sanottu kleptokratiaksi, varkaiden vallaksi. Kongolaisen vitsin mukaan Reagan, Mitterand ja Mobutu lensivät samalla lentokoneella. Reagan laittoi kätensä ulos lentokoneen ikkunasta ja sanoi: ”Lennämme Amerikan yllä, koskin juuri vapauden patsasta.” Hetken päästä Mitterand laittoi kätensä lentokoneen ikkunasta ja sanoi: ”Nyt lennämme Ranskan yllä, koskin juuri Eiffel tornia. Jonkun ajan kuluttua Mobutu laittoi kätensä ikkunasta ja sanoi: ”Nyt lennämme Kongon yllä?” ”Miten voi tietää, ihmettelivät muut presidentit, eihän teillä ole korkeita rakennuksia?” ”Ei niin, myönsi Mobutu, mutta joku varasti juuri rannekelloni. ”

Mutta miksi korruptio olisi sopimusasia? Eikö voisi sanoa, että kongolaiseen kulttuuriin nyt vain kuuluu korruptio? Ei voisi, koska se ei selittäisi mitään. Se ei kertoisi, miksi kongolainen kulttuuri tuottaa korruptiota. Lisäksi se loisi – vähintäänkin rivien välissä – pessimistisen kuvan korruptiosta jotenkin väistämättömänä osana kongolaisuutta.

Miten siis selittää korruptio yhteiskuntasopimuksen käsitteellä?
Niin Mobutu kuin hänen seuraajansa pääsivät valtaan lahjomalla ja suosimalla strategisesti oikeita ihmisiä. Pitämällä heidät tyytyväisenä, pysyy vallassa. Koska kysymys on mafiahenkisistä sopimuksista, vaarana on koko ajan suistuminen kaikkien sotaan kaikkia vastaan. Juuri niin Kongossa on toistuvasti käynytkin. Kun valta lopulta sodan tms. kautta vaihtuu, on suuri joukko ihmisiä, jotka odottavat, että nyt on heidän vuoronsa päästä kiinni etuihin ja turvata sukunsa asema. Koska mikä tahansa hallinto pysyy vallassa vain lahjomalla itsellee tärkeitä tukioita, valtion varat vuotavat korruptioon. Valtiolla ei ole varaa maksaa kunnon palkkaa esim. sotilaille tai opettajille. Niinpä lentokoneita putoilee, kun liian moni lentäjä on myynyt lentopetrolia saadakseen palkanlisää, kouluarvosanoihin ei voi luottaa, kun opettajat ottavat palkkansa lahjuksina jne. Kleptokratiassa ei vallitse koko aikaa kaikkien sota kaikkia vastaan – rauhan aikoina yhteiskuntaa pyörittää valtava epävirallisten sopimussuhteiden verkosto.

EU:n ja USA:n kustantamat vapaat vaalit eivät mitenkään voineet riittää tuon kumoamiseen. Täytyy tehdä enemmän. Täytyy luoda tilanne, jossa poliisit, sotilaat, lääkärit, opettajat jne. elävät palkallaan sen verran hyvin, että pelkäävät virkansa menettämistä. Pitää luoda tilanne, jossa kiinnijääminen korruptiosta on suhteellisen todennäköistä. Pitää luoda myös tilanne, jossa vauraus leviää niin laajalle, ettei sukujen menestys ole kiinni yhden tai kahden ihmisen menestymisestä.

Prosessi lienee työläs ja hidas ja jos se onnistuu ja valtiosta tulee vahva toimija. Tällöin luultavasti myös yhteisöllisyys kärsii: kun voi tukeutua yhteiskuntaan, ei tarvitse tukeutua yhtä paljoa sukuunsa. Luulen, että aika moni kongolainen olisi tähän vaihtokauppaan valmis.

Sopimukset – epävirallisetkin – ovat muokattavissa. Ehkäpä joku keksii senkin, miten luoda sopimusolosuhteet, joissa valtion tarjoama vahva turva ja arjen ihmissuhteiden tarjoama inhimillinen lämpö voivat yhdistyä. Siihen on vielä matkaa, niin meillä kuin muillakin.

1 kommentti:

  1. PS. Reybrookin kirjasta saa myös sen kuvan, että karismaattinen kristillisyys on Kongossa tapa suojautua noituussyytöksiä vastaan. Kongolaisessa versiossa karismaattisuudesta menestys tulkitaan merkiksi Jumalan suosiosta. Olemalla kirkon jäsen voi siis samaan aikaan menestyä ja suojella itseään noidan leimalta.
    . t vesa

    VastaaPoista