TERAPIAT JA SYVÄLLISYYS, MIKSI PSYKOLOGIAAN PITÄÄ PETTYÄ HIUKAN, OSA 3

Kun lähdin opiskelemaan psykologiaa, halusin vastauksia isoihin kysymyksiin. Mikä on elämän tarkoitus, miten voisin olla onnellinen, voiko minua rakastaa...? Löysin itseni opiskelemassa silmän rakennetta, tapoja tunnistaa LUKI-häiriö varhain ja sitä, miten ruumiinlämpötilan homeostaattinen säätely toimii. Psykologiatiede ei ole syvällistä. Ei se ole pinnallistakaan, se on ... arkista. Syvällisyyttä olen löytänyt paljon enemmän taiteesta - erityisesti kirjallisuudesta, elokuvista ja musiikista. 

"Mutta kliininen psykologia, terapiat... kai ne nyt sentään ovat syvällisiä. " Kyllä, mutta eri tavalla kuin kuvittelin. Terapiamaailman syvällisyys ei ole mitenkään erityisen älyllistä. Terapeutit voivat toki tehdä oivaltavia huomioita ja kysymyksiä, mutta terapian syvällisyys ui enemmän tunteiden kuin järjen meressä. Kun kävin terapiassa, yritin muutaman kerran päteä ja tehdä vaikutusta terapeuttiini selittämällä elämääni lukemieni psykodynaamisten  kirjojen avulla. Terapeuttini oli saanut nimenomaan psykodynaamisen koulutuksen, mutta hän ei ollut ollenkaan vaikuttunut selityksistäni, pikemmin kiusaantunut. Hyvä niin, se olisi ollut virhepolku, teoreettiset selitykset tuskin paljoa parantavat ihmistä. 

Terapeuttini syvällisyys oli toisenlaista. Kerran hän esimerkiksi sanoi, että kokee yhdeksi tärkeimmistä tehtävistään tuottaa siedettävissä olevia pettymyksiä. En muista, millaiseen keskusteluun tuo liittyi, mutta ajatus jäi mieleeni ja siitä tuli tärkeä. Kun olin sietämättömän pettynyt itseeni ja maailmaan, lohduttautuin monenlaisilla suuruus- ja täydellisyysfantasioilla. Terapeuttini ei kuitenkaan edes yrittänyt  opettaa konsteja, joilla voisin kokea täydellisyyttä arjessani. Sen sijaan hän halusi tarjota siedettävissä olevia pettymyksiä, sellaisia, joissa kunnioitus ja arvostus eivät katkea, mutta joudun silti myös pettymään. Terapia oli turvallinen paikka opetella sitä, että vaikka ihmiset eivät ole olemassa minua varten, se ei silti yleensä tarkoita hylätyksi tulemista. En tiedä voiko tuota ajatusta pitää kovin syvällisenä, mutta kokemus oli sitä. Kyse ei ollut yksittäisestä oivalluksesta, vaan enemmän toistojen myötä syntyneestä taidosta säilyttää usko hyvään, vaikka maailma tarjoaa ihan eri asioita, mitä minä tilasin.  

Syvällisyys, mitä terapia tarjosi, ei ollut sellaista mitä tilasin. Se oli arkisempaa ja ... parempaa. 

PS. Kuvat on tehty tekoäly Midjourneyllä.