TERAPIAT JA SYVÄLLISYYS, MIKSI PSYKOLOGIAAN PITÄÄ PETTYÄ HIUKAN, OSA 3

Kun lähdin opiskelemaan psykologiaa, halusin vastauksia isoihin kysymyksiin. Mikä on elämän tarkoitus, miten voisin olla onnellinen, voiko minua rakastaa...? Löysin itseni opiskelemassa silmän rakennetta, tapoja tunnistaa LUKI-häiriö varhain ja sitä, miten ruumiinlämpötilan homeostaattinen säätely toimii. Psykologiatiede ei ole syvällistä. Ei se ole pinnallistakaan, se on ... arkista. Syvällisyyttä olen löytänyt paljon enemmän taiteesta - erityisesti kirjallisuudesta, elokuvista ja musiikista. 

"Mutta kliininen psykologia, terapiat... kai ne nyt sentään ovat syvällisiä. " Kyllä, mutta eri tavalla kuin kuvittelin. Terapiamaailman syvällisyys ei ole mitenkään erityisen älyllistä. Terapeutit voivat toki tehdä oivaltavia huomioita ja kysymyksiä, mutta terapian syvällisyys ui enemmän tunteiden kuin järjen meressä. Kun kävin terapiassa, yritin muutaman kerran päteä ja tehdä vaikutusta terapeuttiini selittämällä elämääni lukemieni psykodynaamisten  kirjojen avulla. Terapeuttini oli saanut nimenomaan psykodynaamisen koulutuksen, mutta hän ei ollut ollenkaan vaikuttunut selityksistäni, pikemmin kiusaantunut. Hyvä niin, se olisi ollut virhepolku, teoreettiset selitykset tuskin paljoa parantavat ihmistä. 

Terapeuttini syvällisyys oli toisenlaista. Kerran hän esimerkiksi sanoi, että kokee yhdeksi tärkeimmistä tehtävistään tuottaa siedettävissä olevia pettymyksiä. En muista, millaiseen keskusteluun tuo liittyi, mutta ajatus jäi mieleeni ja siitä tuli tärkeä. Kun olin sietämättömän pettynyt itseeni ja maailmaan, lohduttautuin monenlaisilla suuruus- ja täydellisyysfantasioilla. Terapeuttini ei kuitenkaan edes yrittänyt  opettaa konsteja, joilla voisin kokea täydellisyyttä arjessani. Sen sijaan hän halusi tarjota siedettävissä olevia pettymyksiä, sellaisia, joissa kunnioitus ja arvostus eivät katkea, mutta joudun silti myös pettymään. Terapia oli turvallinen paikka opetella sitä, että vaikka ihmiset eivät ole olemassa minua varten, se ei silti yleensä tarkoita hylätyksi tulemista. En tiedä voiko tuota ajatusta pitää kovin syvällisenä, mutta kokemus oli sitä. Kyse ei ollut yksittäisestä oivalluksesta, vaan enemmän toistojen myötä syntyneestä taidosta säilyttää usko hyvään, vaikka maailma tarjoaa ihan eri asioita, mitä minä tilasin.  

Syvällisyys, mitä terapia tarjosi, ei ollut sellaista mitä tilasin. Se oli arkisempaa ja ... parempaa. 

PS. Kuvat on tehty tekoäly Midjourneyllä. 

MITEN TULET SAAMAAN TYÖPAIKKASI JA MIKSI PSYKOLOGIAAN PITÄÄ PETTYÄ HIUKAN, OSA 2.

Et ole superahkera etkä patalaiska, vaan olet vähän sitä sun tätä, riippuen asiasta ja hiukan päivästäkin. Et luultavasti ole myöskään ole lahjakas tai lahjaton, vaan vähän sitä sun tätä, taaskin asiasta riippuen... 

Ihminen on sitä sun tätä ja se on psykologia-tieteelle ongelma. Ei ole kaiken vaivan arvoista tehdä huolellisia tutkimuksia, jos tulokseksi saadaan vain, että vähän kaikella on hiukan väliä, mutta mistään ei voi sanoa mitään selkeää. 

Psykologian pitää löytää ilmiöt, jotka ovat merkittäviä, tärkeämpiä kuin useammat muut asiat. Esimerkiksi pystyvyysuskomukset ovat tällaisia. Jos uskon oppivani vaikkapa soittamaan kitaraa, olen innostuneempi opiskelemaan kitaransoittoa kuin, jos uskon olevani tuomittu olemaan surkea kitaristi. Usko mahdollisuuksiini auttaa keskittymään soittamiseen paremmin, kun en koko ajan tuskaile itse-epäilyjeni kanssa. Lisäksi kestän epäonnistumisia ja hankaluuksia hyvin, jos uskon selviäväni niistä. Jos uskon oppivani soittamaan kitaraa, mutta en usko oppivani pelamaan kovin hyvin jalkapalloa, on aika selvää, kumpaa haluan harrastaa. 

Mutta taaskaan psykologiaa ei voi ymmärtää, ellei ensin pety siihen. Ilman terveellistä pettymystä päätyy helposti self-help oppaiden tai positiivisuusgurujen "voimauttamissirkukseen", jossa uskotellaan, että ihmisen itseluottamusta voisi noin vain kohentaa nopeasti ja suorastaan teollisessa mittakaavassa: Koitetaan järjestää ihmisille onnistumisen kokemuksia, kehuja, vakuutellaan ihmiselle tämän erinomaisuutta ja kerrotaan innostavia tarinoita altavastaajista, jotka yrittivät sitkeästi ja sen jälkeen onnistuivat aivan mielettömän hienosti. Joku oikeasti hyötyy tällaisesta, mutta toinen alkaa odottaa liian paljon liian nopeasti ja pettyy. Kolmas kuulee kannustuksen vaatimuksena - vain onnistuminen on sallittua. Neljäs ylpistyy ja alkaa vaatia itselleen perusteettomia etuja ja kieltäytyy ottamasta minkäänlaista kriittistä palautetta. Innostava tarina tyypistä, joka pääsi vaikeuksistaan huolimatta voittoon, rohkaisee yhtä, "jos tuo onnistui, minäkin voin onnistua." Mutta toista sama tarina lannistaa: "kaikki luuseritkin pystyvät nousemaan voittajiksi, minä vain olen se luuserien luuseri, jolta mikään ei onnistu." Olemme palanneet "asiat on vähän sitä-sun-tätä" -maailmaan. Vaikka aidosti myönteiset pystyvyysuskomukset ovat ilman muuta hyödyllisiä, ei ole ollenkaan yhtä selvää, miten pystyvyysuskomuksiaan voisi muuttaa. 

Eivätkä ne pettymykset tähän lopu. Kuvitellaan, että olet kärsinyt itse-epäilyistä ja epävarmuuksista. Lopulta joku hyvää tarkoittava taho saa "voimautettua" sinut, saat itseluottamuksesi, keskittymiskykyksi ja motivaatiosi takaisin. Menestyt opinnoissasi ja sinusta tehdään voimauttava juttu mielenterveyshenkiselle sivustolle. Siitä tykätään ja sitä jaetaan runsaasti. Hyvä. Mutta saatko töitä?  

Kuvitellaan, että olet hakenut mieluista työpaikkaa ja loppusuoralla teitä on kolme hakijaa. Kuten tavallista, kukaan ei ole ylivoimainen, vaan jokainen on omalla tavallaan muita vahvempi. Sinä olet panostanut pystyvyysuskomuksiin, käyttäydyt juuri sopivan itsevarmasti ja luontevasti, olet motivoitunut ja annat itsestäsi erittäin hyvän vaikutelman. Voitat näissä suhteissa kilpailijasi. Mutta kilpailija ykkönen on panostanut osaamiseen. Hän kouluttautunut hieman pidemmälle kuin sinä ja osaa aavistuksen verran paremmin työssä vaadittavat asiat. Haastattelussa hän kuitenkin hermoilee ja osa valitsijoista alkaa miettiä, mikä on hänen paineensietokykynsä. Kilpailijasi numero kaksi taas on suunnilleen yhtä pätevä kuin sinä, mutta hän on sosiaalisesti taitavin, hän huomioi parhaiten muut ihmiset ja osoittaa eniten kiinnostusta työpaikkaa kohtaan. Työpaikan ilmapiirin kannalta hän olisi paras valinta. 

Kuka teistä saa työn? Se voisi mennä vaikka näin. Valitsijoita on kolme ja heistä A on järkähtämätön, hän äänestää joka tapauksessa sitä, jolla on paras pätevyys. B puolestaan miettii sinun ja sosiaalisesti lahjakkaimman väliltä. C miettii sinun ja asiatasolla pätevimmän väliltä. Jos A puhuu ensin ja painottaa muodollista pätevyyttä, C saattaa ajatella, että sinulla ei ole mahdollisuuksia, eikä kerro, että piti sinua parhaana vaihtoehtona. Sen sijaan hän liittoutuu A:n kanssa, jotta edes toinen hänen kannattamistaan vaihtoehdoista valitaan. Hermostunut, mutta muodollisesti pätevin saa tällöin työn äänin 2-1. Jos taas C puhuu ensin ja kertoo miettivänsä sinun ja muodollisesti pätevimmän puolesta, tällöin B voi ratkaista asian asettumalla sinun puolellesi, vaikka olisikin pitänyt enemmän sosiaalisesti lahjakkaimmasta vaihtoehdosta. Tällöin sinut valitaan äänin 2-1.  Esimerkki oli yksinkertaistus. Oikeassa elämässä olisi merkitystä silläkin, miten A, B ja C suhtautuvat toisiinsa. B saattaa esimerkiksi vastustaa kaikkea mitä A ehdottaa, onpa se mitä hyvänsä.  Tai A:lla voi olla eniten valtaa, jolloin hänen kanssaan pyritään olemaan samaa mieltä. Valitsijoiden verensokeri, kiireet, kotimurheet ja ties mitkä asiat voivat vaikuttaa. Aika monet työpaikat saadaan suhteilla tai sillä, että ollaan tavalla tai toisella tuttuja valitsijoille. "Asiat on vähän sitä sun tätä" - maailma loputtomine muuttujineen näyttää taas voimansa.  

Psykologiaan pitää pettyä kuitenkin vain hiukan. Pystyvyysuskomuksia ei yleensä voi noin vain temppuilla paremmiksi, mutta kyllä niihin melkein aina voi vähän vaikuttaa, varsinkin pitkällä aikavälillä. Ja vaikka itseluottamus ei avaa sinulle kaikkia ovia, niin kyllä se aika monia ovia avaa, varsinkin, kun se auttaa sinua hankkimaan myös motivaatiota, keskittymiskykyä ja sitkeyttä. 

Yksittäisissä tapauksissa tulokset voivat johtua vähän mistä vain. Hieman samoin kuin yksittäisessä tikanheitossa tumpelo voi saada joskus kympin ja mestari osua vain ysiin. Jos tikkaa heitetään sata kertaa, mestarin ero tumpeloon näkyy jo selvästi. Niinpä esimerkkimme kaikki hieman eri tavoin pätevät hakijat saavat todennäköisesti jossakin vaiheessa kelpo työn (jos eivät elä erityisen epäreilussa ja sortavassa yhteiskunnassa tai erityisen pitkäkestoisen laman aikana tai toimi alalla, jossa on pitkäkestoista työvoiman ylitarjontaa): koulutus, pystyvyysuskomukset ja sosiaaliset taidot ovat kaikki isoja asioita ja niiden merkitys alkaa näkyä, kun "heittää tikkaa" tarpeeksi monta kertaa. 

Yksittäiset voitot ja tappiot - niissä on kysymys vähän siitä sun tästä, eikä niistä voi päätellä oikeastaan paljon mitään. Yksittäinen onnistuminen ei - paitsi ehkä jossakin poikkeustapauksissa - nosta merkittävästi eikä varsinkaan pitkäkestoisesti itseluottamusta. Yksittäinen tappio ei todista kelvottomuudesta, eikä sitä siksi pitäisi ottaa kovin raskaasti. Helpommin sanottu kuin tehty. Tiedetään, mutta tekopyhistä neuvoista on syytä tehdä oma postauksensa.

 

(PS. Kuvitus tehty tekoäly Midjourneyn avulla)

PIIRRETEORIAT, MIKSI PSYKOLOGIAAN KUULUU PETTYÄ HIUKAN, OSA 1.

Olen psykologi ja arvostan alaani. Silti ajattelen, että psykologiaan kuuluu hiukan pettyä. Tämä johtuu siitä, että moni odottaa psykologialta liikoja. Ensimmäisenä esimerkkinä tästä piirreteoriat ja persoonallisuustestit. 

Jos olisit peruna, millainen peruna 
olisit?

Netissä on "hassun hauskoja" persoonallisuustestejä. Millainen pizza olisit? Mihin Tylypahkan tupaan kuuluisit? Nämä ymmärretään viihteeksi, silti niistäkin innostutaan. Myers-Briggs testi on astetta vakavampi ja siinä käytetään samantapaisia kysymyksiä kuin oikeissa psykologisissa testeissä. Testituloksia jaetaan somessa eräänlaisina identiteetti-julistuksina:  "olen INTJ" tarkoittaa hieman samaa kuin "olen liberaali", "olen maalainen", "olen tappara-fani".  Ne ovat eräänlaisia leimoja, joita ihminen haluaa itselleen antaa, tapoja määritellä itsensä.  

kuvat Midjourney tekoäly

Monet psykologit - minä mukaan lukien - suhtautuvat Myers-Briggs testiin kiusaantuneesti. Ilmeisin ongelma on se, että testi jakaa ihmiset kömpelösti aina kahtia. Olet joko introvertti tai ekstrovertti. Testitulos tosin antaa prosenttilukeman siitä, kuinka intro- tai ekstrovertti olet, mutta itse testitulos leimaa sinut jommaksi kummaksi, olet joko I tai E. Tämä on yhtä tyhmää kuin jakaa ihmiset lyhyisiin ja pitkiin. Jos olet 178 senttiä pitkä mies, olet pitkä. Mutta jos olet 177 senttiä pitkä mies, oletkin lyhyt. Eihän se näin mene. Vaikka on olemassa poikkeuksellisen lyhyitä ja pitkiä, valtaosa meistä on keskimittaisia. Sama pätee piirteisiin, ja nyt tulee ensimmäinen pettymys: On vaikea tuulettaa tai juhlia tulosta, jonka mukaan olen keskimittainen, keskiälykäs, keskiekstrovertti jne.  Ei siitä saa edes hyvää itseironista vitsiä: olen hankala ihminen, koska olen keskitunnollinen keskiekstrovertti. Ei toimi. 

"Mutta minä niin selvästi tunnistin itseni niistä muutamista kysymyksistä! En varmasti ole tässä suhteessa keskiverto!" Ehkä et ole. Todennäköisempää kuitenkin on, että jotkut kysymykset nostivat mieleesi voimakkaita muistoja ja ohjasivat vastauksiasi liikaa. Otetaan esimerkiksi kysymys: "Minun on vaikea tutustua uusiin ihmisiin." Kun kaivelen muistojani, on ollut aikoja ja tilanteita, jolloin tuo on ollut ehdottamasti totta. On silti tullut koettua aikoja ja tilanteita, joissa tuo on ollut ehdottomasti väärin. Riippuu siis tilanteista ja ihmisistä. Olenko jämäkkä? Riippuu asiasta ja ihmisistä. Olenko huolellinen - riippuu asiasta. Jos vastaan olevani jämäkkä, saatan muistella tilannetta, jossa olen ollut poikkeuksellisen rohkea ja vahva. Muisto on jäänyt mieleen paremmin kuin monet arkiset tapahtumat, joissa en ole ollut lainkaan jämäkkä. 

On aika tulla toiseen pettymykseen. Otetaan tarkasteluun psykologien suosima Big Five tai NESTA-malli. Se on huolella laadittu, tieteen ihanteet täyttävä testi. Käytetyt kysymykset ovat hyväksi havaittuja ja tulosten tulkitsemiseen on hankittu paljon tietoa - vastauksiasi voidaan verrata mielekkäällä tavalla muiden ihmisten vastauksiin. Testituloksissa et saa pöhkön jyrkkiä luonnehdintoja vaan jotakin tällaista: olet hieman keskimääräistä tunnollisempi, hieman vähemmän esktrovertti kuin muut ikäisesi suomalaiset jne. Esimerkiksi minä olen luultavasti jonkin verran tunnollisempi kuin ikäiseni miehet keskimäärin, mutta jos haluat tietää, miten toimin eri tilanteissa, sinun pitäisi tietää, mistä asioista olen kiinnostunut. Olen tunnollinen asioissa, johin panostan ja tästä syystä erityisen huolimaton asioissa, joista en välitä. Piirteillä ei ole kovin paljon väliä asioissa, jotka ovat leimallisen tehtävä- ja tilannekohtaisia.

Psykologiaan kuuluu pettyä hiukan, mutta ei paljoa. Piirteitäkin kannattaa kaikesta huolimatta tutkia. Jos tutkitaan suurta joukkoa ihmisiä, tunnollisuus ennustaa kohtuullisesti, kenestä saa hyvän työntekijän, ekstroversio ja sovinnollisuus ennustavat aika hyvinkin sitä, millaista some-sisältöä ihminen haluaa kuluttaa jne. Akateeminen psykologia pyrkii löytämään yleisiä lainalaisuuksia, jotka pätevät useinmiten. Tässä psykologia pärjää ihan ok. 

Ihmisten halu lukea psykologiaa on kuitenkin usein henkilökohtainen: halu ymmärtää itseä ja läheisiä. Tässä akateeminen psykologia ja piirreteoriat aivan erityisesti epäonnistuvat, koska a) yksilön toimintaa selittää paljon enemmän muut asiat, esim. tilanne ja yksilön arvot ja muistot, b) useimmat meistä olemme piirteiltämme aika keskivertoja, joten piirteen selitysvoima ei ole kovin suuri, c) piirreteoriat perustuvat ihmisten arvioihin omasta itsestään - ei ole todennäköistä, että itsearvioon perustuva testi paljastaisi sinulle mitään kovin yllättävää sinusta. 

Psykologiasta kuuluu aluksi innostua, sitten pettyä ja lopulta innostua uudestaan, mutta nyt varovaisemmin. Matkan varrella kysymykset muuttuvat usein vähemmän henkilökohtaisiksi. "Olenko introvertti tai ekstrovertti" - on kysymys, johon ei useinkaan saa hyödyllistä vastausta. Sen sijaan "pitäisikö terveysvalistus olla erilaista ekstro- ja introverteille" on parempi: vastaus voi olla mielekäs. Piirreteoriatkin toimivat paremmin kun pyritään ymmärtämään ihmisjoukkoa, ei yksilöä.